Kennel Hallalaakson
  • Tervetuloa
  • Esittely
  • ⭐ Pennut
    • Yhteystiedot
  • Pentueet
  • Koirat
Picture
Hei
Asumme Satakunnassa, pienessä Nakkilan kunnassa. Työskentelen työterveyshoitajana. Perheeseemme kuuluu puolisoni ja 11-  ja 13 -vuotiaat lapsemme. Kotona meillä asuu tällä hetkellä 4 koiraa. Asumme isolla pihalla varustetussa omakotitalossa ja koiramme asuvat rakastettuina perheenjäseninä kanssamme sisätiloissa.

Olen kasvanut koiraperheessä ja meillä on aina ollut koira. Lapsuuden kodissa meillä oli bernhardilaisia ja myöhemmin belgianpaimenkoiria. Ensimmäisen oman koirani sain ollessani 14 -vuotias. Rodultaan se oli belgiapaimenkoira tervueren. Aki muutti kanssani ensimmäiseen omaan kotiini. Se ei ollut helppo koira, luonteeltaan pehmeä ja vieraita kohtaan varautunut. Aki sairastui epilepisaan ollessaan 5 -vuotias. Lääkityksen kanssa se eli kuitenkin lähes kohtauksettoman elämän ja menehtyi vanhuuden vaivoihin myöhemmin.

Akin jälkeen meillä tuli ystävältäni kodinvaihtaja chihuahua. Helmi oli täydellinen tuolloin vauvaperheen arkeen ja olikin useamman vuoden meillä ainoana koirana. Paimenkoiran kaipuu kuitenkin oli ja pysyi ja lopulta meille tuli tsekinpaimenkoira Kara. Kara oli kaikkea mitä olin kaivannut ja kipinä koirien kanssa touhuiluun vahvistui. Vähitellen koiramäärä meillä on kasvanut ja omiksi roduiksi vakiintuneet tsekinpaimenkoira ja australianpaimenkoira.

Olen käynyt kasvattajan peruskurssin vuonna 2013 ja kennelnimen Hallalaakson sain 2019. Ensimmäinen pentueeni syntyi samana vuonna. Kasvatuksessani pyrin valitsemaan yhdistelmät huolellisesti, huomioimaan terveyden lisäksi myös luonteen ja rodunomaisen ulkonäön. Pennut kasvavat meillä sisätiloissa osana lapsiperheen arkea, tottuen erilaisiin ääniin, alustoihin, käsittelyyn, laumamme muihin koiriin ja hoitotoimenpiteisiin.

Picture
Vuodelta 2006, minä ja Aki
Powered by Create your own unique website with customizable templates.
  • Tervetuloa
  • Esittely
  • ⭐ Pennut
    • Yhteystiedot
  • Pentueet
  • Koirat